Historia

Pukkitoimistomme historia alkaa jo joulusta 1932. Tuolloin kekseliäät partiopojat olivat saaneet idean myyjäisten ja muun varainhankinnan lisäksi toimia aattoiltana kodeissa kiertelevinä Joulupukkeina. Puitteet olivat vaatimattomat ja asut piti kehitellä itse siitä mitä kotoa löytyi. Varhaisin säilynyt dokumentti joulupukkipalvelusta on vuodelta 1933, jossa kuvataan toimiston toisen vuoden aikoja.

Ajantieto 24. 12. 1933:

Ilmoitustaululla huo­mautetaan, että kerho on joulu-aattona suljettu koko päivän. Suuri erehdys, kololla on koko il­lan ollut aika vilske. Tiedättekö: täällä on ma­jaillut monta oikeata joulu-pukkia, jotka tästä etappipaikastaan ovat lahjainjako retkiään ulottaneet ympäri kaupunkia. Jaa-a; onnellisia vaan ovat ne jotka pääsivät osallisiksi näiden joulu-ukkojen antimista! Tosi on, ei mitään “humpuugia”! Kyllä joulu-pukkeja siis on ole­massa, sillä täällä niitä aivan vilisi. (Tästä alka­en ei pikku pojat enää saa lukea) Kuten kait kaikki tietävät, olimme järjestäneet yleisölle ti­laisuuden “Joulupukin” varaamiseen. Niitä tulikin yli 50. Paikat jaettiin 5 pojan osal­le. Pukkeja olivat: Ami, Kärppä, Kaikka, Nisi ja Upa. Sitten täytyi myös olla pukeilla apumiehet ja niitä olivat: Kosa, Tanski, Jouko, Kirvinen ja Leivo. Annettakoon myös tunnustus päivys­täjille: Löffille ja Apralle, jotka mm. keittivät mainion “saikan”. Allekirjoittanut oli myös kaksi kertaa joutua pukiksi, mutta ne järjestyi­vät niiden “oikeiden” Joulu-pukkien kautta. Tähän lopetan, kunhan ensin hihkaisen että ra­hantuloa ei voi estää.

Joulupukkeja vuodelta 1945

Joulupukkeja vuodelta 1945

Joulupukkitoiminta kehittyi

Toiminnan kehittyessä alkoi muodostua oma toimintamalli ja varusteet kehittyivät ja niitä hankittiin lippukunnalle. Toiminnasta tuli organisoidumpaa ja Turun Metsänkävijöiden Joulupukkitoimistolla alkoi olla vakituisia asiakkaita. Pukkina itsekin paljon toiminut Hannu Hurme muisteli vuonna 1975 julkaisussa lippukunnan historiikissa näin:

 Asiakkaiden tyytyväisyyttä osoittaa se tosiseikka, että vuosi vuoden jälkeen samat perheet ennättävät ensimmäisinä tilaamaan pukkinsa ja samalla var­mistamaan parhaan mahdollisen pukin saapumisa­jankohdan. Tiedossani on tapaus, jolloin samaan perheeseen on pukki tilattu joulupukkipalvelustam­me 30 vuoden ajan. Ensin olivat vuorossa omat lapset. Kun he lakkasivat uskomasta pukkiin, oli pukki muodostunut jo niin olennaiseksi joulun osaksi, että siitä ei hennottu luopua. Ja nyt ovat vuorossa sitten lapsenlapset.

Äitikerhon ompelemia uusia Joulupukintakkeja sovitetaan vuonna 1987

Äitikerhon ompelemia uusia Joulupukintakkeja sovitetaan vuonna 1987

Turkulaiset partiopukit nykyään

Nykyisin Joulupukkipalvelumme kunnioittaa pitkiä perinteitämme, mutta uudistuu ja kehittyy myös jatkuvasti tarpeen ja ajan hengen mukaan. Siinä missä alkuaikoina parraksi kelpasi moppi, ovat varusteemme nykyisin huippuluokkaa. Huollamme välineistömme joka vuosi ja ostamme tarvittaessa uutta.Uusimme puvustomme viimeksi lähes kokonaan vuonna 2010, jolloin ostimme uudet pukin asut ja parrat.

Pukkimme käyvät uransa alussa koulutuksen kokeneimpien pukkiemme vetämänä, joka takaa laadun jatkumisen sukupolvelta toiselle. Useimmilla pukeistamme on kuitenkin jo useiden vuosien kokemus joulupukkina toimimisesta. Heille jokajouluinen pukkikierros on muodostunut jouluperinteeksi ja jouluilon tuominen koteihin antaa pukillekin joulun tunnelman.

IMGP6378

Joulupukkeja vuodelta 2014

Lehtijuttuja menneiltä vuosilta

TS Extra 1973

Varsinais-Suomen Yrittäjä 10.12.2005

Turun Sanomat 19.12.2005

TS Extra 2013

Partiojohtaja 22.12.2013