Tässä Arto Itkosen tekemä kisavideo. Kiitos Arto!
Tässä vielä suora linkki.
Kuntosuunnistus tulokset lisätty.
Koska kilpailusta iso osa suunnistetaan avokallioilla, on ratamestariryhmän jalkinesuositus nastari. Viime päivien vesisateet ovat tehneet kalliot todella liukkaiksi, joten erityiseen varovaisuuteen on syytä jyrkissä kalliorinteissä.Terveisin Ratamestariryhmä
Päivitetty kilpailuohjeet (AMkilpailuohjeet.pdf)
kilpailuohjeet lisätty.
Maastosta kuvia
Ratamestarin lausunto lisätty.
kilpailukutsua tarkennettu.
Lisätty kilpailukutsu.
Turun Metsänkävijät on saanut tehtäväkseen järjestää historiansa kolmannet Varsinais-Suomen aluemestaruuskilpailut suunnistuksessa, tällä kertaa avoimena partiokilpailuna. Täällä samalla kylällä järjestimme kymmenen vuotta sitten AM-pikamatkan, ja siitä pari vuotta eteenpäin olikin vuorossa ryhmä 1:n keskimatkan SM-kilpailun järjestelyt.
Tällä kertaa edellä mainittujen kilpailujen karttoja on ajantasaistettu suunnistajiemme toimesta, ja kilpailussa käytämme näistä yhdistettyä karttaa.
Kisan järjestelyt ovat olleet käynnissä jo vuodenvaihteesta lähtien. Tässä kohtaa haluammekin jo kiittää maanomistajia erittäin myötämielisestä suhtautumisesta järjestelyihin.
Partiotaustaisen suunnistusseuran järjestäessä partiosuunnistuskilpailun, on järjestelyissä luonnollisesti mukana myös yhdistyksen partiopuoli.
Toivotamme Teidät kaikki tervetulleiksi Airismaan kallioille!
Vanhat kartat lisätty
Ilmoittautumislinkki lisätty
Yhteystiedot lisätty