Suunnistuskoulun kevään viimeinen harjoitus juostiin aurinkoisessa säässä Suikkilan koululla. Syyskyyn alussa jatketaan taas. Lisää tietoa syksyn aikatauluista löytyy pikapuoliin linkin nuoriso takaa.
Jukolakoulu 2016
Kevään Jukolakoulun pääharjoitukset ovat :
6.4. Rastinotto
4.5. Rastivälin yksinkertaistaminen
1.6. Viestisuunnistuksen erityispiirteet
Tarvittaessa järjestetään lisäharjoituksia toiveiden mukaan, sekä räätälöidään harjoituksia osanottajien taitotason mukaisiksi. Lisätiedot ja ilmoittautumiset kohdassa nuoriso.
TRWS 2016
Talvileiri
Edustusryhmän vuoden ensimmäinen harjoitusleiri Espanjan Alicantessa alkaa 26.2.2016.
18 miestä ja 10 päivää, 20 harjoitusta valoisalla ja pimeällä. Henkilökohtaisia taitotreenejä sekä useita viestitreenejä. Pääosa maastossa, mutta mausteeksi muutama sprintti.
Tällä kertaa kyseessä on puhdas harjoitusleiri, yhtään kilpailua ei leirin aikana juosta. Paitsi tietysti keskenään, viestiharjoituksina.
Turku Street-O
Turun Metsänkävijät järjestää talven 2016 aikana kolme Street-O tapahtumaa Turun kaupunkialueella. 27.1., 17.2. ja 2.3. Lähdöt klo 18-19. Street-O on pistesuunnistus, jossa on 1 tunti aikaa kiertää maastossa olevia rasteja. Rasteja kaikkiaan 30 kpl, kiertämällä kaikki matkaa kertyy 12-15 km. Kaikkia ei tosiaankaan tarvitse ja harva ehtiikään tunnissa kiertämään.
Karttamaksu 5 euroa suoritetaan käteisellä tapahtumapaikalla. Ajanottoon käytetään emittiä ja leimaukseen omaa kynää. Leimaus tapahtuu kirjaamalla kartan taakse ko. rastipisteestä löytyvä kadunnumero tai vastaava “koodi”. Kartta säänkestävää materiaalia eli karttakoteloa ei tarvita, jolloin leimauksenkin pystyy tekemäänpysähtymättä.
Rastit pääosin katuvalojen loisteessa ja katujen varressa, joten synkässä ja pimeässä metsässä syvässä lumessa ei tarvitse rämpiä. Mukaan tarvitset lenkkivarustuksen, liukkaalla nastarit lienee paras jalkine, emit, VEDENKESTÄVÄ TUSSI, kartanlukuvalo, heijastin ja reipasta mieltä.
Tervetuloa!
Ilmoittautuminen ja ajankohtaista tapahtumasta löytyy facebookista TuMe Street O ja kisasivuilta.
Ilmoittautuminen mahdollista myös sähköpostilla “tumesuunnistus@gmail.com”.
27th Clubmatch
27th Clubmatch
Jo 27. Clubmatch juostaan viikonloppuna Helvetinportin upeassa kalliomaastossa Airismaan saarella Rymättylässä.
Lauantain henkilökohtaisessa kisassa ratamestari Mikko Knuuti tarjoaa 7 kilometrin verran nautinnollista avokalliomaastoa. Sunnuntaina on vuorossa viesti, jossa Rauli Helkkulan rakentamilla 5 kilometrin radoilla lopullisesti ratkaistaan, missä “pytty” talvehtii..
Tilinpäätös
Kausi paketoitiin perinteisessä Smålandskavlenissa hienosti sijalla 5.
Kokonaisuutena kausi oli viestijoukkueelta erinomainen, seitsemän hienoa sijoitusta ja yksi epäonnistuminen!
Kertauksena kauden saldo: Måsenstafetten 3. Kevätyönviesti 1. Finnspring 1. Tiomila 7. Jukola 6. Nighthawk 5. SM-viesti 16. Smålandskavlen 5.
Edessä on enää se ehkäpä rankin kisa, eli 27. Clubmatch TuMe-OK Võru (EST)-OK Meridians (LAT)
Kiitos kaikille suunnistuskouluun osallistuneille
Nuorten suunnistuskoulu päättyi syksyn osalta viikonlopun leiriin Karhurannassa. Kauden aikana nimilistaan kertyi runsaat 70 osallistujaa ja osallistumiskertoja kaikkiaan lähes 300. Keväällä jatketaan.
Jukolakoulu jatkuu vielä marraskuussa yöharjoituksella.
Vauhdikas viikonloppu tulossa
TuMen toimintaa tarjolla viikonlopun viihteeksi:
Suunnistuskoulun leiri 24.-25.10. Kemiössä
Suunnistusharjoitus Puolalanpuistossa 24.10.
Partiopoikaosaston syysretki Yläneelle 23.-25.10.
Missä näistä Sinä suunnistat? Vai vieläkö löytyy muita vaihtoehtoja?