Soittokunnan taival


Pitkät perinteet

Turun metsänkävijäin soittokunta on perustettu huhtikuussa 1927, mikä tekee soittokunnasta maamme vanhimman yhtäjaksoisesti toimineen partiosoittokunnan. Soittokunnan perusti diakoni Einar Henriksson. Alunperin torviseitsikkona aloittanut orkesteri laajeni tulevina vuosikymmeninä puhallinorkesteriksi.

Esiintymisiä eri tilaisuuksissa

Monilla soittokunnan esiintymisillä on pitkä perinne: Ensimmäiseen partiolaisten kevätparaatiin osallistuttiin jo 1948, joulukadun avajaisissa on saatu soittaa 70-luvulta alkaen.

Keväisin on järjestetty kahvikonsertti, tavallisesti VPK:n talolla mutta välillä myös muualla maakunnassa. Muita vuosittaisia esiintymisiä ovat m.:

  • joulukadun avajaiset
  • lippukunnan puurojuhla joulukuussa
  • itsenäisyyspäivän sankarihautasoitot
  • partiolaisten lupauksenantotilaisuus

Alusta alkaen on soittokunta myös myynyt esiintymisiä, joissa soitetaan monipuolista ohjelmistoa soittokunnan puolentoista tuhannen niteen nuotistosta.

Vuonna 2007 soittokunnan 80-vuotisen taipaleen kunniaksi järjestettiin sävellyskilpailu.

Juniorit

Vuodesta 2000 alkaen on järjestetty juniorimatinea, jossa nuoret soittajat pääsevät hankkimaan arvokasta esiintymiskokemusta. Junioritoiminta on muutoinkin soittokunnan erityisaluetta: Soitonopetustoiminta on aktiivista ja nuoret pääsevät mukaan ryhmäsoittoon B- ja C-orkestereissa. Näin soittokunta on voinut turvata jatkuvuutensa kouluttamalla nuoria soittajia riveihinsä.

Esiintymiset ulkomailla

Ulkomaan konserttimatkoja on järjestetty jo pitkään: Ensimmäisen kerran vuonna 1938. Nuorisotoiminnan käynnistyttyä junioriorkesterikin on tehnyt kesämatkoja: Ahvenanmaalle kesäkuussa 2009 ja Tartoon Mürtsub pill -festivaaleille heinäkuussa 2010. Molemmat matkat järjestettiin yhdessä Raision nuorisosoittokunnan kanssa.

Vuonna 2011 A-orkesteri teki esiintymismatkan partiolaisten maailmanjamboreelle Ruotsiin ja esiintyi myös Tall Ships Race -tapahtumassa Halmstadissa. Matkan varrella esiinnyttiin näiden lisäksi useamman kerran eri tilanteissa.

2013 kesällä A-orkesteri osallistui FinnFest-juhliin Michiganissa USA:ssa.

Vuoden 2015 keväällä Junioriorkesteri vahvistettuna muutamilla A -orkesterin jäsenillä osallistui Mitteleuropa Blasmusik Fest -nimiseen puhallinorkesterikilpailutapahtumaan Kroatian Splitissä.

Kesällä 2018 TuMen junioriorkesterit yhdessä Raision Nuorisosoittokunnan soittajien kanssa ja vahvistettuna muutamilla TuMen A-orkesterin jäsenillä vierailivat Saksan Saxoniade puhallinmusiikkitapahtumassa.