Matti aloitti rumpujen soittamisen 6-vuotiaana, kun naapurin setä toi kottikärryllä SIG-yhtyeen vanhan rumpusetin heidän kotipihaansa. Ensimmäisenä rumpuopettajana oli Ilari Hongisto, jonka jälkeen hän on jatkanut harrastamista opettajina Tomi Salo, Olli Lehti, Mikko Väärälä, Petri Bifeldt ja Sami Heino.
Turun Metsänkävijöiden riveissä hän aloitti orkesteriuransa vuonna 2004 soittimena rummut ja lyömäsoittimet. Edustussoittokuntaan hän siirtyi vuonna 2007. Varusmiespalveluksen hän suoritti Laivaston soittokunnassa vuonna 2012. Soitonopettajana TuMessa hän on ollut syksystä 2016 asti. TuMen lisäksi hän on soittanut lukuisissa puhallinorkestereissa sekä pien- ja suuryhtyeissä.
Mielimusiikkiin kuuluu muun muassa kotimainen iskelmä- ja tanssimusiikki.